Työt jatkuvat Sra Poun työmaalla tiiliä vimmatusti latoen. Toisen kerroksen muuraus etenee reippaasti kiitos urakoitsijan palkkaaman lisätyövoiman sekä luottomuuraajamme ”Redin”, joka on tehnyt paluun työmaalle lomapäivän jälkeen. Parhaimmillaan viiden muuraajan voimalla valmista seinää nousee noin metri päivässä.
Tästä huolimatta ensi viikon perjantaiksi sovitun avajaisseremonian nimi on muutettu harjannostajaisiksi. Urakoitsija tunnusti meille eilen huolissaan, ettei koulu valmistu viimeistä piirtoa myöten seremoniaan mennessä. Aikataulua tiivistettiin lisätyövoimalla, mutta emme olleet valmiita tinkimään yksityiskohdista. Lopulta päätimme, että Anssi jää Sra Poun työmaalle vielä viikoksi suunnitellun lähtöpäivän jälkeen valvomaan viimeisiä töitä, mutta harjannostajaiset pidetään sovitusti. Näin vältämme turhan hosumisen ja saamme varmasti nähdä valmiin rakennuksen viimeisteltyine yksityiskohtineen, eikä myöskään melkein kuukausi sitten tehtyä avajaisten bändivarausta tarvitse perua.
Saimme eilen mieluisia vieraita, kun ammattikoulun tontin lahjoittaja kävi kääntymässä työmaalla. Hänen vanavedessään koulua kävi myös ihastelemassa ammattikoulun yhteistyöjärjestöjen edustajia, joille korvaamaton projektikoordinaattorimme Sina esitteli työmaata ja koulun tulevaa toimintasuunnitelmaa. Toiminnan on tarkoitus alkaa jo huhtikuun toisella viikolla. Silloin yläkerran luokkahuoneessa aloitetaan koneompelun opetus ja koulupukujen valmistus, jolle Sina on jo saanut ostosopimuksen Phnom Penhin kouluihin.
Muurauksen sujuessa rutiinilla huomiomme kiinnittyy yksityiskohtiin, joista joudumme usein neuvottelemaan urakoitsijan ja työjohtajan kanssa. Olemme kuitenkin saaneet juttutuokioissa lähes poikkeuksetta oman tahtomme läpi, koska rakennuksen päämateriaalit, maatiilet ja puu, ovat urakoitsijalle edelleen hieman vieraita ja hän luottaa selvästi ammattitaitoomme niiden käytössä enemmän kuin omaansa. Omapäisen arkkitehdin unelmaurakoitsija! Urakoitsijan työntekijät eivät onneksi vierasta puun käyttämistä, vaan nikkaroivat näppärästi esimerkiksi kokoontumistilan kallistetut L-profiilit ohjeidemme mukaan.
Tämän päivän päätteeksi muistimme vielä bambuovienpunojia lyhyellä visiitillä. Olimme muutama päivä sitten toimittaneet heille luokkahuoneiden hyllyiksi tarkoitetut lautakappaleet, jotka olivat iloksemme muuttuneet raikkaan vihreiksi. Jätimme heille uuden erän hyllylevyjä värjättäviksi, tällä kertaa toivoimme heidän paletistaan oranssia.



Ei kommentteja.