Viime päivinä reippaasti kohonneet maatiiliseinät kurkottavat jo lähelle ensimmäisen kerroksen kattoa. Joka kerta saapuessamme tontille rakennusmiesten soveltamistaidot ovat kehittyneet hieman; muuraus alkaa sujua jo omalla painollaan. Moneen kertaan selitetyt oudot vaatimuksemme pilastereiden limityksistä ja tiiliseinän valoraoista ovat nyt tuttuja luottomuurareillemme, jotka jakavat tietoa eteenpäin muille työmiehille.
Seinät ja tiilipilarit ovat jo ihmisen korkuisia, joten rakennuksen sisätilan voi jo kuvitella valmiina. Iltapäivällä aurinko heittää pitkän tiiliseinän varjon koulun itäpuolelle, ja tiililimityksen valoraot täplittävät maan kuin tähtitaivas. Sama tapahtuu aamuisin toiseen suuntaan, kun idän aurinko pilkistää sisään luokkahuoneeseen valoraoista. Olemme palkanneet kaksi kyläläistä siistimään tiilisaumoja lopullisiksi, ja heidän kädenjälkensä tekee seinistä tarkkaa käsityötä: tiilet hehkuvat punaisina ja lämpimän ruskea maalaastisauma liittää ne ympäröivään maisemaan. Maatiilistä rakentaminen ei ole ollut helppoa, mutta kun se on saatu onnistumaan, hyrisemme kaikki tyytyväisyydestä katsellessamme tulosta.
Eilen huumorimiehenä tunnettu kuskimme letkautti, että tiilipilarithan ovat suuremmat kuin Angkor Watin temppelissä! Kuskin vitsivarasto on ehtymätön: seuraavaksi hän totesi, ettei oikein lihava khmeeri taida edes mahtua rakennukseen hoikista pilariväleistä. Heh. Meillä on paikalla oma arkkitehtuurikriitikko jo rakennusvaiheessa.
Ei kommentteja.