Ensimmäisten betonivalujen jälkeen on tuntunut siltä, että urakka pääsi kunnolla käyntiin! Viime päivinä rakennuspaikalla on vallinnut hyvä tekemisen meininki ja sen myötä tulostakin on syntynyt. Perustukset on nyt valettu ja huomenna valetaan lattia, jonka jälkeen päästää muuraamaan. Aikataulu siis pitää vielä tässä vaiheessa!
Myös me olemme saaneet ottaa mukavasti osaa talkoisiin. Työntekijät olivat jopa eräänä päivänä varanneet meille tekemistä, kun betonin sisään valettavia harjateräskehikoita oli jätetty koottavaksemme. Muuten olemme useimmiten heiluneet lapion ja hakun varressa. Alkuhämmennyksen jälkeen työntekijät näyttävät tottuneen meidän jatkuvaan paikalla vierailemiseemme. Myös kuskimme mainitsi päivittäisistä käynneistämme tokaisten: “Yleensä Kambodzassa vain tilataan rakennus ja tullaan seuraavan kerran katsomaan, kun se on valmis.” Samankaltaisia juttuja saimme kuulla myös kyläläisiltä. Rakennustöistä silminnähden innostunut Sina kertoi uudessa työhatussaan, että kyläläiset ihmettelevät suomalaisia nuoria, jotka tulevat tänne rakentamaan koulua ja kyselemään kysymyksiä pakkosiirroista. “Teillä on hiukan erilainen tapa tutustua Kambodzaan”, totesi Sina pilke silmäkulmassaan.
Kambodzalaiset rakennustyötavat ovat aika lailla erilaiset kuin suomalaisilla työmailla. Betoni sekoitetaan maassa ja raahataan muotteihin ämpäreillä, työkalut ovat mahdollisimman yksinkertaisia, esim. kirveisiin ei ole varsia valmiina, vaan ne tehdään paikalla. Koneita ei myöskään käytetä vaan kaikki työt tehdään miesvoimin työvoiman edullisuudesta johtuen. Kuivankin kauden työolot ovat vaativat, sillä lämpötilat kohoavat keskipäivällä yli 35 asteeseen. Rankat olosuhteet ovat ottaneet omansa ja olemme viime päivinä käyneet paikalla erilaisilla kokoonpanoilla sairastaessamme kuumetautia kukin vuorollamme.
Vaikka olemmekin tyytyväisiä projektin etenemiseen ja rakennuspaikalla vallitsee päällisin puolin yhteisymmärrys siitä mitä ollaan tekemässä, niin silti tuntuu, että paikalla on vierailtava päivittäin. Pienet yksityiskohdat kun meinaavat hukkua suurten linjojen viedessä päähuomion. Esimerkiksi yhden tiilirivistön lisääminen tiettyyn kohtaan voi vaatia parin päivän intensiivistä kyttäämistä – muun muassa tämän opimme menneen viikonlopun aikana.
Korinpunojien oviurakka on jatkunut yhtä innostavasti kuin alkoikin. Perheen äiti sai meiltä etumaksun lauantaina käydäkseen hankkimassa materiaalit 28 tilattuun oveen, ja nyt perhe on valmistanut yhden mallioven jokaista väriä: oranssia, purppuraa, tummanviolettia ja kirkkaanvihreää. Kuulimme punojilta, että ohikulkijat ovat käyneet ihastelemassa ovia ja kyselleet samanlaisia omiksi ikkunaluukuikseen. Tästähän voi alkaa loistobisnes Sra Poun korinpunojayhteisölle!
Ei kommentteja.