Halusimme ensimmäisena todellisena rakennuspäivänä ehdottomasti mennä paikalle tarkastamaan, että miten työt ovat lähteneet käyntiin. Sopimuksessa työajaksi oli urakoitsijan kanssa sovittu klo 7-11 ja 13-17. Saavuimme paikalle ennen yhtätoista ja odotimme, että perustusten kaivaminen olisi ollut jo hyvässä vauhdissa, mutta tontilla seisoskeli vain työnjohtaja ja kaksi työntekijää, jotka asettelivat keppejä tontin rajoille. Ongelma oli se, että tonttimerkit eivät olleet tarkalleen suorakulmion muodossa eivätkä linjassa ohikulkevan tien kanssa. Yritimme selittää, että asialla ei ole mitään väliä kunhan rakennus mahtuu tontille ja mitat ovat oikein. Kun lopulta ongelma saatiin ratkaistua meidän saavuttuamme paikalle, alkoivat pyörät yllättäen pyöriä ja tulosta syntyä. Kannattaa siis vierailla paikalla tiiviisti. Kun esittelimme pienoismallin rakennusmestarille, hän ymmärsi selkeämmin sekä urakan mittasuhteet että aikataulun tiiviyden.

Pienoismalli ja tontti

Päivittäisiä lisäkuluja syntyi kun tajusimme, että kovettuvia maatiiliä täytyy kastella päivittäin, mutta toisaalta työllistämme näin taas kaksi kyläläistä lisää. Sovimme vesikärryn omistavan naisen kanssa päivittäisestä kastelusta, joka alkoi viiden minuutin varoitusajalla suullisen sopimuksenteon jälkeen. Joutilasta työvoimaa on siis kylässä loputtomasti!

Lounastauon jälkeen odotimme viimeistään, että kuopan kaivuu olisi käynnissä, mutta tontilla kökötti ainoastaan rakennusvartija. Tässä vaiheessa turhautuminen purkautui kuokkaan ja hakkuun, ja aloimme itse kaivaa maata. Projektimme paikallinen yhteyshenkilö Sina hämmentyi aluksi aloitteellisuudestamme, mutta rohkaistui sitten ja ryhtyi itse auttamaan vedenkantajia tiilien kastelussa. Työnteossa oli hauska yhteisöllinen tunnelma, kun vielä tiilirekka saapui paikalle ja kyläläiset lastasivat ketjussa lisää tiiliä kasteltavien kasaan. Ympärillä hääri lapsia ja lehmiä, muutamien joutilaiden miesten naureskellessa hakkuutöillemme. Kumpihan lienee hauskempaa: se, että länsimaiset arkkitehdit kaivavat itse kuoppaa vai se, että naisia on rakennustöissä? Kun lähdimme tontilta, kuopankaivaja jatkoi työtään. Ehkä yhteisöllinen työtuokiomme onnistui motivoimaan raksaduunareita!

Lapset leikkivät maatiilikasalla

About these ads