Tänään aloitimme valmiiden maatiilten kuljetuksen rakennuspaikalle Sra Poun kyläläisten kanssa. Olimme tarkastaneet tiilet jo edellisenä päivänä, ja nyt kaikki 16 000 suurta maatiiltä tulisi siirtää kilometrin päähän koulun tontille. Suurimmat vastoinkäymiset liittyivät ajoneuvot vuokraukseen: iso rekka ei pystyisi kulkemaan Udongin kuoppaisilla teillä, ja pieneen avolava-autoon voisimme lastata vain pienen määrän tiiliä kerrallaan. Pitkien neuvottelujen jälkeen päädyimme valitsemaan pienemmän auton, jonka omistaa paikallinen perhe – näin vuokrakustannuksetkin palautuvat avustettavaan yhteisöön.
Tiilien lastaamiseen palkattiin kymmenen kyläläistä. Ihmettelimme, kun ennakkoarvio kuljetuskertojen määräksi päivässä oli vain viisi. Viisi! Voisihan pieni avolava-auto kulkea kilometrin matkan vaikka viisikymmentä kertaa päivässä! Kävi kuitenkin ilmi, että kuljetukseen liittyy myös odottelua: tiilet pitää laskea ja kirjata, ja työntekijät pitää huudella takaisin jokaisen odotustauon jälkeen. Tiilet herättivät kiinnostusta kyläläisissä, ja tiilikasan ympärille kokoontui myös lapsia, koiria ja ankkoja. Huomasimme, että kuljetuksen aikana rakennustaidottomatkin paikalliset pääsevät helposti osallistumaan rakennustöihin – ehkä hidas kuljetusprosessi onkin paras tapa osallistaa kaikki kyläläiset rakentamiseen!
Päivän päätteeksi saimme rakennuspaikalle sähköjohdon, jota varten pystytettiin tolpat. Jo valmiit sähkötolpat herättivät meissä ylpeyttä – vau, olemme jo rakentaneet yhdessä jotakin!
Ei kommentteja.