Sra Poun ammattikoulun valmistumisesta on nyt kulunut vuosi, ja meidän arkkitehtien oli aika palata koululle tutkimaan sen toimintaa ja rakennuksen toimivuutta. Kiitos koulun tukijoille Kordelinin säätiölle, Taiteen keskustoimikunnalle, Wienerbergerille sekä Ecophonille, joiden lahjoitukset mahdollistivat koulun jatkokehittämisen ja dokumentoimisen.

Vierailimme Sra Poussa helmi-maaliskuussa, ja ammattikouluprojektin vetäjä Sous Sina Blue Tent -järjestöstä raportoi meille koulun toiminnasta yhdessä sen käyttäjien kanssa. Ammattikoulun opetustoimintaa suunnittelee ja seuraa Blue Tent, joka teki alun perin aloitteen koulun rakentamiseksi. Koulun kuuluu kuitenkin kyläyhteisölle, ja sen avaimia hallinnoivat luottamustehtävään valitut yhteisön jäsenet. Ammattikoulussa on tällä hetkellä yksitoista mikrolainoilla hankittua ompelukonetta, joita käyttää kylän naisten ompelukoneyhdistys. Koulun toimintaan kuuluu myös kosmetiikkatyöpiste, ja suunnitteilla on moottoripyörien korjausta sekä puusepäntöitä. Toiminta on järjestetty yhteistyössä Bridges Across Borders ja Kone Kmeng -järjestöjen kanssa.

Ompelutyöpisteet on sijoitettu aivan vieri viereen yläkertaan. Ompelijattaret puikkelehtivat kangaspinojen ja ompelukoneiden välissä, lopputuloksena syntyi trikoovaatteita. Alakerta oli vierailuhetkellä käytössä vain kokoontumistilana, ja siellä vieraili toisinaan kiertävän lääkärin vastaanotto. Kauneudenhoidon opetus oli väliaikaisesti lopetettu alakerrassa, sillä yhteisö oli huolissaan siitä, että ammattitarvikkeita voitaisiin varastaa keveiden ovien läpi murtautumalla. Oville pitäisi keksiä kestävämpi, lukittava vaihtoehto. Moottoripyörien korjaus voitaisiin aloittaa yhteistilassa, kun Blue Tent löytäisi sen pyörittämiseen kumppanijärjestön.

Sra Poun alueella asukkaiden rasitteena on katkeileva sähkövirta. Keskellä päivää sähkölaitteita ei voi käyttää ilman omaa virtalähdettä. Aggregaatti olisi saatava, jotta ompelutyö voisi jatkua katkotta työpäivien ajan. Tutkimme aggregaattien hintoja, ja ongelma ratkesi parahiksi: viime vuonna rakennustöissä mukana olleet Elisa ja Toni halusivat tehdä ystäviensä kanssa pienen lahjoituksen Blue Tentin toimintaan, ja aggregaatin hinta olisi heille sopiva summa. Aggregaatti siis hankittiin, punainen ja kiiltävä! Nyt työikaa on käytettävissä koko päivän, eikä koulun käyttäjien tarvitse työskennellä iltaisin.

Yhteisö oli kehittänyt koulurakennusta vuoden 2011 aikana: he olivat lisänneet yläkertaan ylimääräisen katteen, joka auttaa yläkerran varjostamisessa ja sateelta suojaamisessa. Molempiin kerroksiin oli asennettu tuulettimet ja sähköt. Tiilipinnat ja lattiat olivat hyvässä kunnossa, ja tiili oli säilynyt myös väriltään kauniina maanpunaisena.

Tärkein kehittämistarve oli siis saada koululle uudet umpinaiset, lukittavat ovet, jotka olisivat kuitenkin kauniit ja innostavat.  Käsityönä tehdyt punosovet eivät olleet tarpeeksi kestävät, eivätkä täyttäneet paikallisten tarvetta lukita kaikki sisätilat yön ajaksi. Toinen tarve kävi ilmi keskusteluissa käyttäjien kanssa. Ompelukoneyhdityksen naiset kertoivat, että yläkerran katto oli vuotanut sadekauden aikana muutamasta kohdasta, sillä sen katelevyjä ei ole asennettu tarpeeksi limittäin. Niinpä toinen selkeä tarve oli korjata katemateriaali ja parantaa sen kestävyyttä, jottei vuotoja tapahtuisi tulevaisuudessa.

Neuvottelimme eri ovivaihtoehdoista käyttäjien, Sinan, yhteisön päälllikön ja yhteisössa asuvan rakennusmestarin kanssa. Vaihtoehtoina olivat umpipuu, metalli sekä uusi bambuinen ovi jykevämmällä kehyksellä. Päädyimme lopulta koulun käyttäjien toiveesta metalliin, sillä se oli ehdottomasti kestävin vaihtoehto, ja ovet voitaisiin tehdä mittatarkasti srapoulaisessa pajassa. Yhteisö näytti meille läheisen klinikan metalliovia: näin hienoa jälkeä pajalla tehdään! Olimme samaa mieltä hyvästä työn jäljestä, mutta meitä epäilytti silti hieman metalliovien kalseus… Kunnes Sina keksi hyvän ajatuksen: järjestetään maalaustyöpaja, jossa lapset pääsevät maalaamaan ovia värikkäiksi paikallisen taiteilijan ohjauksessa. Lapset olivat muutenkin innostuneet piirtämään koulun pintoihin: löysimme portaista perhosen ja hämähäkin. Niinpä luvallinen maalaaminen tuntui hauskalta suunnitelmalta! Päätimme siis teettää metalliset ovet ja antaa työn vanhassa kylässä sisääntulotien varrella toimivalle metallipajalle. Liitteenä kuvia maalaustyöpajasta, jossa syntyneistä taideteoksista koulun käyttäjät olivat todella ylpeitä.

Sra Poussa oleskellessamme tapasimme australialaisen arkkitehdin Evan, joka vieraili Sra Poussa opiskelijaryhmän kanssa. Me teimme puolestamme vastavierailun Eva suunnittelemaan kylätaloon. Sieltä saimme idean uuteen katemateriaaliin: Eva kertoi, että kylätalon kattoon oli päätetty laittaa jäykkä sementtikate pellin sijaan. Kate on jäykkä, se ei vaurioidu mikäli katolle putoaa jotakin tai jonkun täytyy kiivetä sinne tekemään huoltotöitä. Se on siten helpompi kiinnittää tiiviisti. Tutkimme materiaalien hinnat ja päädyimme vaihtamaan katteen, ja tällä kertaa niin että katelevyt lomitettiin reilusti ettei vettä vain pääse sisään. Käyttökelpoiset peltikatteet kierrätetään Sinan omassa talossa.

Matkamme loppuvaiheessa saimme kuulla tämän hyvän uutisen: Blue Tent -järjestön vetäjä Sina on päättänyt Sra Pouhun ja rakentaa oman pienen talon aivan koulun viereen! Yhteisölle Sinan muutto on todella tärkeä asia, näin hän pääsee työskentelemään entistä tiiviimmin ammattikoulun parissa. Sina aikoo tehdä oman talonsa myöskin maatiilestä, josta hän sai kokemusta viime vuoden rakennustöissä. Sinalla oli hienoja suunnitelmia: vaimo voisi pitäää uuden talon terassilla pientä kioskia, ja perhe voisi istuttaa mangopuita talon ympärille koulun puutarhan jatkeeksi.

Sina kutsui meitä käymään ensi vuonna, silloin voisimme kuulemma majoittua hänen luonaan. Kiitimme kutsusta ja kerroimme, että tulemme mielellämme vierailulle, mutta silloin olemme Sra Poussa lomalaisina. Koulu on tästä lähin yhteisön käsissä: seuraavina vuosina toiminnan raportointi ja rakennuksen huolto ovat käyttäjien vastuulla. Ensimmäinen vuosi opetti paljon sekä käyttäjille että meille suunnittelijoille. Nyt suuntaamme kaikki kohti seuraavia haasteita: Sra Poussa ompelukoneet alkavat surista ja uudet elinkeinot vakiinnuttaa sijansa; me arkkitehdit taas jatkamme suunnittelutyötä seuraavissa projekteissa, jotka vievät meidän esimerkiksi Tiibetiin ja Tansaniaan.

The construction of Sra Pou vocational school is now finished and we architects have returned to Finland, happy that everything went so well.

It is important to learn from the users also after the completion of the building. The project will continue with a second visit to Sra Pou  in 2012. The architect team will monitor the functioning of the school building during its first year and design necessary changes and amendments together with the community. For example, there have been challenges with the durability of the handicraft doors, so the design will be developed further with the local handicraftsmen. The aim is to inspire the community to plan the future of this very building as well as their whole built environment and to take responsibility over their maintenance. The school should continue to live and grow together with its users.

_____________________

Sra Poun ammattikoulu on valmistunut ja me suunnittelijat olemme palanneet kotiin Suomeen. Seuraamme tiiviisti koulun tulevia vaiheita ja pidämme yhteyttä Sra Pouhun. Kouluprojekti jatkuu meidän osaltamme keväällä 2012 toisen vaiheen vierailulla Sra Pouhun. Kartoitamme silloin rakennuksen toimivuutta ja käyttäjien kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta. Niiden perusteella teemme korjaavia suunnitelmia ja pohdimme yhdessä ratkaisuja teknisiin ongelmiin. Esimerkiksi paikallisten käsityöläisten tekemät värikkäät ovet eivät ole kestäneet sadekaudella toivotusti, joten suunnittelemme ne uudestaan punojien kanssa.

Tulevaisuudessa nuori yrityksemme Arkkitehdit Rudanko Kankkunen (www.rudanko-kankkunen.com) jatkaa työtä jännittävien arkkitehtuuriprojektien parissa sekä Suomessa että Aasiassa.  Jos haluat Sra Poun projektista tarkempia tietoja, voit ottaa yhteyttä Hillaan ja Anssiin osoitteeseen info@rudanko-kankkunen.com .

Tänä aamuna lähes valmiilla ammattikoululla vietettiin avajaisseremoniaa. Lähdimme Phnom Penhistä aamuvarhaisella kohti Sra Pouta, jotta ehtisimme paikalle aamukahdeksaksi, jolloin juhlaan palkattujen soittajien oli määrä aloittaa perinteinen musisointi. Sina oli laatinut juhlasta tarkan ohjelman ja tarjoilusuunnitelman sekä delegoinut koristelut kyläläisille niin, että seremoniateltta oli kuorrutettu ilmapalloilla jo ennen tuloamme. Myös rakennustyöntekijät olivat ylittäneet itsensä ja viimeistelleet vielä edellisen illan hämärissä yläkerran puulattian sekä tiivistäneet alakerran kivipohjan betonivalua varten. Asetimme pikaisesti värikkäät ovet oikeille paikoilleen – ja rakennus oli valmis vastaanottamaan vieraat!

Seremonia oli meille ennalta vieras, joten pälyilimme aluksi kuin epäluuloiset koirat, missä meidän odotettaisiin kulloinkin istuvan, puhuvan tai leikkaavaan punaista nauhaa. Sina katosi tervehtimään tärkeitä paikallisia viranomaisia, joita saapui kokonainen seurue. Onneksi kyläläiset tönivät ja viittoivat meitä ystävällisesti oikeille paikoillemme, ja puhe tuli pidetyksi sekä nauha leikatuksi yhdessä yhteisön edustajan ja kunnanjohtajan kanssa. Olimme aluksi huolissamme, että ennalta kirjoitettu puheemme olisi liian pitkä käännettynä, mutta kunnanjohtajan puhe päihitti sen pituuden mennen tullen. Sina käänsi jälkeen päin, että johtaja oli vain puhunut koulutuksen ja työn tarpeesta ja kiitellyt meitä sekä ammatikoulun tulevaa toimintaa luotsaavia järjestöjä. Puhe kesti kuitenkin lähes kolme varttia. Olimme ylpeitä eturivissä sitkeästi istuneista koululaisista, joiden kärsivällisyys palkittiin seremonian lopuksi yhteislauluilla ja kambodzalaisilla hampurilaisilla.

Seremonian jälkeen tuolit singahtivat pinoihin viidessä minuutissa, ja kymmenessä tontti oli tyhjä kyläläisistä. Annoimme Sinalle tilaisuuden keskustella paikalle saapuneiden avustusjärjestöjen kanssa ammattikoulun tulevasta toiminnasta samalla, kun kävimme työntekjöiden kanssa läpi jäljelle jääneet rakennustyöt. Elisalle ja Tonille tonttikäynti oli viimeinen; he suuntasivat seremoniasta suoraan Siem Reapin -bussiin. Kuukauden seikkailu alkaa olla ohi: Hilla lähtee lauantaina, Anssi jää vielä viikoksi viimeistelemään detaljeja ja ottamaan valokuvia. Ammattikoulu on kohta valmis, ja meidän pitää samalla raaskia luovuttaa se seuraaviin käsiin.

Harjakorkeus on  saavutettu ja huomenna kouluun saadaan katto pään päälle. Rakennustöissä on siirrytty muurauksesta sisätilojen pariin; loppumetrit ovat siis käsillä. Tässä vaiheessa valmiusaste näyttää hyvältä perjantain seremoniaa ajatellen, vaikka paljon on vielä tehtävää ennen juhlia.

Harjannostajaisten puuhamies Sina kiersi tänään ympäri kylää kutsumassa ihmisiä pitoihin laatimallaan hienolla virallisella kutsukortilla. Kutsun mukaan seremonian ohjelmaan kuuluu ainakin joukko kiitospuheita, nauhan leikkaaminen, musiikkia ja lahjojenvaihtoa. Khmeerinkielisestä kutsusta osasimme lukea vain sanat ”Hilla” ja ”Finland”, mutta saimme Sinalta suullisen käännöksen. Vieraita odotetaan paikalle noin 150, joten pelkästään seremonian järjestämisessä on hommaa.

Rakennustöihin palkatut kyläläiset löivät meille jauhot suuhun ratkaisemalla akuutin työmaateknisen ongelman: he olivat keksineet, kuinka päästä tasoittamaan yli 5 metriä korkean takaseinän ylimmät muuraussaumat. Kyläläiset olivat rakentaneet telineet työntämällä puiset tukirakenteet läpi tiiliseinän aukoista ja tasapainoilivat nyt niillä seinän molemmin puolin. Huiman näköistä touhua!

Sunnuntaina urakoitsija oli työmaalla koko päivän järjestelemässä viimeisiä materiaalihankintoja ja sopimassa kanssamme detaljeista. Detaljikeskustelut lähtivät kuitenkin rönsyilemään, sillä urakoitsija oli silminnähden hämmentynyt saavuttuaan paikalle ja nähtyään rakennuksen harjakorkeudessaan. ”En ole koskaan nähnyt tällaista rakennusta”, oli hänen ensimmäinen kommenttinsa, jota seurasivat päänpyöritykset ja naurahtelut. Meitä huvitti epäröinti: urakoitsijahan oli käynyt läpi kaikki piirustuksemme ja hoitanut urakan täsmälleen niiden mukaan – kuinka häntä nyt voi kummastuttaa lopputulos?

Kävi ilmi, että urakoitsija ei ollut eläissään ollut mukana rakennusprojektissa, jota ei olisi toteutettu kambodzalaisen nykystandardin mukaan: 3×3-metrinen betonirunko, joka täytetään tarvittavin osin haperolla tehdastiilellä ja rapataan kauttaaltaan. Hän oli luottanut piirustuksiimme kantavasta tiiliseinästä pilastereineen, muttei pystynyt peittelemään hämmästystään nähtyään lopputuloksen. ”No, eihän Angkor Watiakaan ole rakennettu betonista”, hän naurahti lopulta, ja pääsimme rauhassa keskustelemaan porrasdetaljeista.

Kylän lapsia kiinnostavat kovasti rakennustyöt ja erityisesti ruskea muovailuvahan kaltainen rappauslaasti, jota jotkut heistä luulivat aluksi suklaaksi. Korjattuamme asian lapset kuitenkin ryhtyivät apureiksemme ja ovat auttaneet meitä töissä muutamana päivänä. Tänään palkitsimme heidän puuhansa lentopallolla, josta seurasi heti iloa sekä surua, kun leikkijöitä oli yhtäkkiä paikalla enemmän kuin yhdestä pallosta riitti jaettavaksi.